Ostoskorisi on tyhjä!
Minusta
Jo ennen kosmetologikouluun menoa, tein tutuille ripsien ja kulmien kestovärjäystä sekä hierontoja.
Kosmetologikouluun pääsin vuonna 2000. Vuonna 2002 pääsin oman alan töihin jo opintojen yhteydessä maahantuontiin sekä myöhemmin hoitolaan ja siitä asti olenkin tehnyt hoitoalalla töitä kaikkien näiden yli 20 vuoden aikana.
Tällä hetkellä keskityn kodin yhteydessä toimivaani kasvohoitolaan. Olen aina pitänyt ihonhoitoa tärkeänä osana naiseutta ja kasvohoitojen teko on tuntunut mielekkäältä.
Kasvot ovat ensimmäinen asia, jota katsotaan tarkasti kun tehdään ensivaikutelmaa. Ne ovat esillä. Niistä näkyy väsymys, ilot, surut ja tunteet. Ne ovat käyntikorttisi jokaiseen tilanteeseen olit sitten töissä, kotona, asioilla tai esiintymässä. Kasvosi edustavat ja tästä syystä keskityn kasvohoitoihin. Ne ovat keskeisin osa kauneustesi hyvinvointiin.

Olen aina ollut visuaalinen. Rakastan kauniita asioita ja kaikki tunnelmaa luovat asiat sisustuksessa viehättää. Tämä näkyy myös kasvohoitolassani.
Tulet huoneeseen, jossa lämminhenkinen kynttilän liekki ja siitä hehkuva lämpö kertoo sinulle, että nyt on aika levätä. Nyt on aika itselle. Nyt on aikaa panostaa laatuun. Nyt on aika helliä ja hoivata. Nyt on aika ihonhoidolle.
Lämpimästi tervetuloa viettämään rentouttava hetki huolelliseen hoitoon.

